Niinhän siinä kävi kuten pelkäsinkin, eli Taikan jalasta katkesi ristiside loppujen lopuksi. Koiruudet oli pitäny oikeen kunnon bileet keskenään, kaatanu portit ja revitelly oikeen koko rahan edestä muutenkin pitkin kämppää pari viikkoa sitten.. Kun tulin töistä kotiin, oli vastassa hävityksen kauhistus, 1 iloinen pentu,1 vähän nolon oloinen pappakoira, ja 1 kolmella jalalla kulkeva neitikoira... Ei tarvinnut montaa sekunttia pähkäillä mitä oli tapahtunut, mukaanlukien Taikan jalan kohtalo. Olin varma että ristarit oli poikki. Tätä kirjotellessa olemmekin just saapuneet kotiin Seinäjoelta, jossa Taikan jalka operoitiin. Polvesta oli kierukka revennyt, ja toinen ristiside katki. Taikalle leikkaus tehtiin TTA-menetelmällä ja kontista pitäisi tulla ihan käyttökelpoinen Katsotaan sitten jääkö neiti kotikoiraksi vai siirrytäänkö sitten tokoilemaan vaikka.

Pentusuunnitelmat menikin sitten niin totaalisen mönkään kun vain voi mennä, eli Taikaa ei tulla käyttämään jalostukseen. Itse en olisi valmis ottamaan operoidun koiran jälkeläistä, eikä moraalini anna periksi myydä sellaisen koiran jälkeläisiä kenellekkään kirkkain silmin, vaikka kyseessä onkin tapaturmasta johtuva vaiva. En kuitenkaan voisi koskaan olla varma oisiko taustalla silti perinnöllinen heikkous ristareissa, miksi siis riskeeraisin? Ristareiden katkeaminen on aika yleistä rotikoilla nykyään, eikä asia tule paranemaan jos niistä ei välitetä jalostuksellisessa mielessä. Vaiva on vähän sellainen mistä ei mielellään ilmeisesti moni puhu mitään tai ei koe sitä merkittäväksi haitaksi, mutta oma mielipiteeni on että se on vähintään yhtä tärkeä kuin kaikki muutkin seikat mitä pitää ottaa huomioon! Ei sota yhtä miestä kaipaa, tai tässä tapauksessa kanta yhtä koiraa, joten ei tässä itkua tarvitse onneksi vääntää asian takia

Elämä se on tämmöstä ja kaikella on aina joku tarkoitus! Me sitten Topin kanssa valmistaudutaan ens viikolla kisailtaviin Rotumestaruuksiin, onhan siinä mulla ihan sopivasti hommaa ollut kun ollaan papparaisen kanssa treenattu. Siinäpä onkin malliesimerkki koirasta jonka kanssa on voinu treenata  "sata lasissa" eikä paikat ole hajonnu, vaikka jalatkin on vähän vinksin vonksin. Ja ei se nyt enää mikä nallikka ole

Hyvää alkavaa syksyä!

Kirsi